Tunteitte tulukit

Joha o ollu raskas syksy ja ankija marraskuu monellaki tappaa, mutta valua pimijään toi ehottomasti marraskuun viiminen päivä - tai oikijammi sen ilta. Kävviin Majetoja salisa kattomasa yhtä älyttömä hienua konserttia, Raskasta joulua. Siinä isot pojat vettää perinteisijä ja hartaita joulupiisejä kovvaa ja sielusa kyllyyvvestä. Rummut paukkuu ja kitarat vinkuu, letti lentää ja koko paketti tärräyttää semmosella tykityksellä keskeltä roppaa läpi ettei paremmasta välijä. Ei siis ihimekkää että kysseine poppoo vettää salit täytee koko aja usseilla paikkakunnilla ja levyt tekkee kauppaasa.

Tämmöne varikseäänine ei voi ku ihhailla ihimisiä, joilla keuhkokapasiteetisa o vollyymiä iha hirvijästi. Taitua niillä ukkoilla o enempi ku naamasta vois äkkinäine tajuta. Tommose hevityyli mahtipontisuus soppii noihi veisuihi ku nokka päähä. Jannut ossaa vettää nii herkästi mutta samalla niin tajuttoma lujjaa ja voimalla.

Koko tommone mussiikkikenre o sitä mitä tämäikäne sukupolovi o saanu nauttija sillo ku oltii vinninaamasia janttereita ja voukkutukkasia kimuleita. So sitä oikijaa mussiikkia, ei mittää konneilla pilipatettua. Sitä mussiikkia joka kestää varppina hammaan tappiin asti. Ei puhuta mistää tähellennoista.

Oulusa saatii nauttija nelijän laulajan komiasta äänestä ja soittajie huikijasta ammattitaijjosta. Aikusia miehiä, joitte äänesä o kokemusta ja tulukinnassa sen etenki huomaa. Illan huikeimpia vetoja oli JiiPee Leppäluovo Konstan joululaulu - joka o iha ehottomasti mun suosikki ja jonka sois levyllekki joskus ilimestyvän!! (jäläkihuomiona täähä löytyyki jo siitä ejelliseltä levyltä, muttako oli pelekällä joululaulu nimellä ni eihä hätäne tajunnu) Mutta lavarreunalta ku pääsi kattoon Marco Hietalan tulukinnan Aave Mariiasta, ei voikku huokasta. Siinoli syvvyyttä ja tunnetta! Vaa ehänne Tony Kakko ja Pasi Rantanekkaa tokkiisa kalavennu yhtää omie tulukintoje kansa, mutta jos jottai pittää nostaa essii niinnuo pari vetua nouskoo. Iha huikija hieno keikka oli kyllä, eikä mittää huonua ollu. Sääliksi käy ne jokka ei sissää mahtunu. Usseemma keika ois Oulusa voinu vettää.

Kiitos siis ehottomasti konsertin vetässeille ja etenki koko itean isälle, Korhose Erkalle (alakuvasa oikijalla). Tulukaa ens vuonna uuvvellee, niimmääkii tuun. Sillä välin pittää kuunnella levyä - nupit kaakosa tietenki.

Penikoitte oikeuvvet - vammaset mukkaan

Tännää o ollu sitte Penikoitte oikeuksije päivä ja lipukki oli syytä hilata salakoon vaikka sitte toistaseksi iliman virallista liputuspäivää. Kummasti muute nyt alakaa nämä lokikirijotukset olleen teemapäivie ympärillä, mutta tokko se haittaa ku tärkijöitä asijoita nämä o ku mikäki. Tänä vuonna liipataan likeltä tuota ejellistäki aihetta ku teemana o vammaste penikoitte oikeuvvet. Vammasiksi ne tiapeetikkolapsekki lujetaan. Ette varppina tienny että neki saa vammaistukija Kelasta, mutta näi on närret. Vamma se o haiman vammaki siinä ku muukki.

Monille tuo vammane-sana o semmone pilikka-ilimasu. Ite ku olin penikka, ni rumasti ku puhuttii toiselle ni käytettii tuota v-sannaa. Nykyvää se v-sana jota penikat käyttää o iha jotaki muuta. Nytte ku jottai itekki tajuaa, tuo vammasuus o niiku ominaisuus siinä ku siniset silimät tai punane tukka, joka seki oli joskus iha hirvijä pilikan aihe. Mieluummi oon kumminki vammane ku asennevammane.

No mutta asijaan. Penikoilla o oikeuvvet ja ensimmäisenä nelijästä perijaatteesta niisä oikeuksisa o syrijimättömmyys. Justiinsa sitähä vammaste laste kohalla tullee palijo, syrijintää. Vähäkää erillaista penikkaa ei aleta ja saatetaa tolijottaa tai kattua kieroo. Niille nauraa räkätettää jos nei jottai ossaa tai ne näyttää erillaiselta. Erillaiset pijetään omisa ryhymisä, erillisisä kouluisa, omisa harrastusporukoisa - pois silimistä. Aina eijjoo niitä omia erityisryhymiäkkää josa harrastaa tai tehä asijoita.

Penikatha ei pijä erilaisuutta usseesti ees minnään, mutta me aikuset vaikutettaa penikoittemme asenteisiin omilla puhheilla ja tekkoilla. Me opetettaa niille mite mihinki suhtauvvuttaa. Issoin ropleema onki meisä aikuisisa, meijän asenteisa. Aikusetha ne o niitä jokka ei taho vammasten asuntollaa oman assuinpaikan vieree. Aikuset näyttää huonua esimerkkiä.

Harrastusporukoihi pittäis päästä mukkaan kaikkie, olipa vammaa tai ei. Mahollisuus luuvvaan sillä että harrastuksijen puuhaihimiset tajuaa hävittää kaikki asenne-esteet ja selevitettään miten mukkaan haluava vammane pystyis olleen mukana. Joskus tarttetaan vähä erikoisjärijestelyjä, mutta kaikki o mahollista ku vaan tahtua riittää.

Ollaa siis me esimerkkejä ja alotettaa korijaamaan ekkana oma asenne ja pannaan se uus asenne sitte levijämmään kaikkiin muihinki.

Lissää aiheesta löytyypi unisehvin nettisivvuilta: http://www.unicef.fi/mukana-saavutettava

Kirijottajan kiitos

Ennois tajunnu tuota tiapeettes-juttua kirijottaesa että siitä nuin palijo ilua saa. Nii ite ku te lukijakki. Saitte mut iha hämillee ku alako tuo kävijälaskuri pyörimää meleko vinhaa vauhtia. Muutamasa päiväsä pölähti lukemat toiselle tonnille. Kiitos kuuluu niille kaikille jokka jako veispuukisa tota lokikirijotusta. Eritoten iso tattis tiapeettes vertaistujen ja tiapeetteslaste vanahemmat veispuukki-ryhymille. Kaikekaikkijaa tota tekstijä on käyty lukemasa 1300 kertaa! Vau!

Oommää joskus varmaan kirijottanu semmosiaki tekstejä joita o lukenu enempiki ihimisiä (sillonku oon lehesä ollu töisä), mutta jotenki tuo konkreettise lukema näkemine o jotenki nii huikijaa. No ny o tojistettu että joha näitä juttuja lujetaa! Kiitos teille jokka lukkiitte ja törkijän iso kiitos niille jokka laitto mulle pallautetta. Tännekki jos jokku uskaltais kommentoijja nii joha oisin täpinöisä.

Toivommukkaa usija täälä viime viiko aikana käyny tulis uuvvellee ja jaksasitte lukija näitä juttuja. Tämmöstä lokia ei kukkaa luje jos ei tänne ensi löyvvä tietään. Mainostaa saa. Tilakkaa uuvvet jutut sähköpostii, liittykää seuraajiksi tai iha mitä vaa kuha käytte täälä ja lujette. Ja minähä pölötän tätä tekstijä aina tulemaa vähä väliä.

Maailima tiapeettespäivä 14.11.

Torstaina vietetää maailima tiapeettespäivää. Päivä o toise insuliinin keksijän synttäripäivä. Tänä vuonna teemana o Tunnekko nää nämä tyypit? Mistä tyypeistä ne oikee puhhuu?

Tiapeettestähä o kahta tyyppijä - on sitä melekee kaikkije tietämmää kakkostyyppijä, jossa omilla elintavvoilla aiheutettaa häirijöitä ommaa sokeriaineevaihuntaa, mutta sitte o se toine pirulaine, ykköstyyppi. Ykköstyypisä "syyllisiä" ei oo, tai ei ainakaa vielä tiijetä mistä se johtuu. Monija asijoita o koitettu syyllistää, iliman kunno tuloksija. Se kumminki o varmaa että sairastunnee vika se eijjoo. Eikä vanahempie, paitti tietenki keeneisä. Kenneettine taipumusha tokkiisa perriytyy, mutta minkä takija jollekki se tulle ja toiselle ei, sitä ei tiijetä. Sen tulua ei voi mitenkää estää. Eikä siitä parane mitenkää, ikinä.

Ykköstä tutkitaa tosi palijo ja hyvä nii. Suomesaki o yli nelijäkymmentätuhatta ykköstyypi tiapeetikkoa ja suuri osa lapsija. Ykkönehä o niisanotusti lapsuusijän tiapeettes, ku siihe sairastuttaa ylleesä iha penikkana. Vanahempiaki sairastujia löytyy. Ylleesä kumminki alle nelijäkymppisenä.

Ykköne ja kakkone o iha eri sairauksija. Pölijästi vaan niillon sama nimi eikä aina tuota tyyppijakua ees tajuta käyttää. Mennee ihimisillä puurot ja vellit sekasi. Se aiheuttaa ainaki ykköstyypi ihimisisä ja niitte lähimmisä palijo murhetta.

Ykkösesä sairastunneen haima lopettaa kokonaa tuottamasta insuliiniä ku kakkoslaisella sitä o, mutta kuletuksesa o häirijöitä. Tästä syystä ykköstä sairastavan pittää pistää aina sitä inskaa ku kakkosta voi hoitaa vaikka ruokavalijolla tai tapleteilla. Ykköstä sairastava tiapeettes ei siis "oo menny pahaksi" ku pittää inskaa pistää. Sitä pittää panna aina ja ikuisesti. Inskaa pannaa joko kynällä tai pumpulla. Ne o vaa eri tapoja eikä niilloo mittää tekemistä sen kansa että onko tilanne hyvä vai huono.

Tiapeetikon elämä o meleko tarkkaa. Aina pittää olla tarkkana mitä tekkee, vaikka toisaalta iha tavallista elämää voi ellää. Ykköstyypi tiapeetikko saa syyvä kompijaisia ja iha kaikkia muutaki mitä muukki, mutta aina pittää tietää palijonko ruuvasa o hiilihytraatteja. Ei siksi että niisä ois jottai pahhaa, vaa siksi että niitte mukkaa annostellaa insuliini. Sitte pittää ottaa huomijoo liikunta ja sevvaikutus - tiijättekö että menevän pikkuihimise kansa se o meleko haastavvaa! Jänskäämine ja muut mielialakki vaikuttaa. Se o aikamoine soppa, josa voi olla monta hämmentäjjää, mutta lusikoitava o!

Ykköstyypi veresokerija pittää mitata ainaki 5-6 kertaa päiväsä, pienimmillä jopa 8-12 kertaa! Ussein jopa yölläki. Insuliiniä pistetää niimmonta kertaa ku syyvvää, ainaki siis 5-6 kertaa päiväsä. Ussein jopa enempiki ku pittää korijata. Hoitotapoja o toki monija ja joisaki tappoisa inskaa pannaa esimerkiksi vaa kolome kertaa päiväsä, mutta se rajottaa sitte palijo enempi ku pittää palijo orijallisemmi syyvä justiisa siihe aikaa ku sanotaa. Kynillä pistettäesä pittää panna kahta erijä inskaa, pitkävaikutteista ja lyhyttä. Pumpusa annostellaa vaa tuota lyhyttä. Pumppu o laite joka o ihimisesä kiinni kokoaja, mutta mikkää automaatti se eijjoo. Pumpun kans pittää myös pistellä ku se pumpun letku ja kannyyli vaihetaa joka kolomas päivä. "Ammattislangilla" puhutaa ampumisesta. Suihkuu, saunaa ja uimaa pumppu pittää vähäksi aikaa ottaa irti, mutta muute se o mukana aina. Iliman sitä ykköstyyppiläine voi kuolla meleko nopiaa. Ykköstyypi elämä o kiinni siis tuosta insuliinistä ja ruuvasta (hiilihytraateista) - molempia pittää saaha muute lähtee henki.

Koko aja pittää yrittää pysyä tasapainosa kaikkije juttuje kans. Hiilareita ja inskaa pittää osata panna oikijasa suhteesa. Veresokeri ei saa laskija eikä nousta liikaa. Jos mennee liija matalaksi, tullee hypo. Siinä alakaa sekkoilee (moni ulukopuoline saattaa luulla että ihimine o päissää), saattaa käyttäytyä akressiivisesti, ei toimi iha järkevästi, o kalapia, vapisee... Pahimmillaa lähtee taju. Sillo pittää varmistaa että tilanne o hypo (mitata veresokeri, vs matalampi ku kolome = hypo) ja sitte heti antaa jotaki josa o hiilareita ja mielellää noppeita (pillimehu, siripirit, hunaja, siirappi). Sitä nestemäisempää mitä matalampi tilanne. Jos o jo taju menny ettei pysty nielemää, pittää sivellä ikenii vaikka hunajaa tai siirappija ja tietenki soittaa hätänumeroo (jos siis eijjoo tilanteesta varma ihimine, niinku lähimmäine, paikalla). Näillä ensiappuilla pitäs tojeta noin vartin sissää. Iha pahimpija hätätappauksija varte o olemasa semmone pistettävä lääke ku klukakoni (glukagon) oranssisa kotelosa. Se pammauttaa hiilarivarastoje luukut auki maksasta (siello ylleesä semmone hätävara).

Jos sitte veresokeri o pilivisä, puhutaa hyperistä. Sillo voi ihimine olla kans iha outo, levoto ja ylivilikas tai sitte hyvi lekmaattine ja väsyny, ylleesä janottaa ja pissattaa (näistä saattaa hokata sairastumisenki), mahhaa saattaa sattua, huimata, oksettaa... Hyperi o älyttömä paha asija. Jos veresokerit o koko aja vähä yläkantisa niinku jossai viijentoista päälle, alakaa tullee ajan kansa palijo muita ongelmia. Ajan kansa saattaa munuaiset tai syvän pettää, näkö mennä, tulla neuropatisia oireita ja vaikka joutua jalat amputoimaa... Korkijalla veresokerilla ja insuliinipuutteella alakaa myös ketoaineet jyllätä ja se o vaarallista. Tiapeetikolle ketoasitoosi (ketoasidoosi) o hengevvaaralline tila.

Vakavasta asijasta puhutaa siis. Sen takija meitä ykköstyypi tiapeetikkoje lähimmäisiä satuttaa hirvijästi kaikki se väärä ja puuttelline tieto mitä julukisuuvessa liikkuu. Etes kaikkie terveyvvehuollosa toimivie ihimiste tietouvesa ei oo ku tuo kakkostyyppi, jonka syyt ja hoijot o erilaisia. Meille tullaa sanomaa että oisitte teheny sitä tai tätä, söisitte sitä tai jättäsitte syömättä tätä, kokkeilisitte tämmöstä tiettiä... Meitä syyllistettää ja lapsija syrjitää. Luullaa että mollaa hoijettu lapsiamme huonosti, syötetty niille herkkuja vaa ja että ne o lihavia. Luullaa että me ei olla annettu tissiä tarpeeksi ja mollaa muutenki syötetty väärää ruokaa vauvana. Millää näistä ei oo mittää perrää! Lakakkaa syyttämästä - ottakaa selevää ja auttakaa!

Meijä ykköstyypi tiapeetikkolapset o iha tavallisia lapsija, niitä vaa pittää hoitaa helekuti tarkasti ja huolella. Sillai niille opetettaa ite huolehtimmaa tarkasti itestää sitte isompana ja varmistettaa että ne saa ellää pitkä ja hyvä elämä. Näitte laste kohalla vältetää kaikkija tauteja, etenki oksutautija, ku ruttua. Oksutauti sairastettaa ylleisesti sairaalasa tipasa ja muukki tauvit sekottaa hoitotasapainon moneksi viikoksi. Nille tarjotaa laittimehua ja -limpparia siksikö se sokerilline nostaa veresokeri liijan nopiasti. Kompijaisia ne saa syyvä, mutta ei mittää isoja määriä. Semmone tavallise kakara karkkipussi o iha liija palijo. Nämä mukulat syö karkkia mieluummi vähä ja usijasti ku kerralla hirvijästi. Ylleesä makijat yhistettää muuhunki syömisee, vähä niinku jäläkkäriksi. Sillai ei tartte pistää nii usijasti sitä inskaa. Eikä siksi että se ois paha että pannaa ussein inskaa, mutta sillai vähennettää niitä pistoskertoja. Pistämisiä tullee päivässä ja kuukauvvessa ihan tolokuttoma palijo muutenki.

Ykköstyypi lapset leikkii samoja leikkejä ku muukki, tykkää samoista asijoista, saa tehä ja kokkeilla asioita niinku muukki. Niitte pittää syyvä säännöllisesti ja ottaa välipaloja. Me vanahemmat kysellää niiltä "millane olo" ja kytätää niitte olotillaa, mutta annetaa niitte ellää näitte sairauvve puittette mukkaa iha tavallista elämää. Ne haluaa ja voi tulla kaverisynttäreille, mutta ne tarttee johonki ikkään asti apua hiilareitte laskemisesa. Ne haluaa ja voi tulla yökyllää, mutta tiettyje ohojeitte kansa. Ne haluaa ittenäistyä, mutta sillo tarvitaa kavereitte tukija. Me vanahemmat halutaa kertua ja olla avvoimia tästä sairauvvesta ku meki tarvitaa kaikkie tukia ja apua.

Tutustukkaa tähänki tyyppii.

Syyspimiää ja synkkäreitä

Kaikki aina valittaa ku ei oo muka aikaa. Oha sitä jokkaisella samavverra joka ikine päivä, kakskytänelijä tuntia. Viime pyhänä oli tarjolla jopa yks lisätuntiki. Pittäis vaa osata käyttää niitä tunteja. Vaa eihä se nykyvään kiireisille ihimisille riitä. Töhötettää siihe mallii ettei pyrstö näy ees mutkan takkaa.

Näi syyspimijällä mullei ainakaa oo mihinkää kiire. Vieteristä alakaa loppua veto sammaan tahtiin tuon päivävvalon kansa. Mutta samaha se o joka ikine vuosi, ei se ennää ossaa yllättää. Joskus ei vaa ehi tekkee kaikkia niitä hommia mitä oli aatellu, mutta viis mää niistä ko nekkää ei munsta. Mutta saihammää vihosta viimein tehtyä mun syysistutuksekki, jokka viime syksynä jäi tekemäti.

Syksyllä pittää lajata akkuja, mutta pittää sitä vähä nauttia ja juhuliakki. Näi syksyllä meillä vietettää aina synkkäreitä. Sopiva väännös synkkyyvven ajasa vietettävistä synttäreistä. Mun synkkärit ei enoni mukkaan voi tulla jos ei oo kamala ilima. Penskana synkkärikuvista näki ikkuna takana yllensä palijo lunta, vaa eipä ennää vuosii oo marraskuu alusa ollu lunta, ainakkaa kasakaupalla. No ossaa ne kelit iliman luntaki olla hirvijät. Ja varppina on tänäki vuonna.

Oma mukulaki o syksyllapsi. Se saiki jo viettää omat juhulasa ja vaikka suunnillee sammaan aikaa syntyneitä kavereita on usseempi, löyty sitte suplimise jäläkee oma aika jokkaiselle. Melekone juhulaputki siinä sitte oliki. Tarttettiinki sitte siihe perrää ylleine viikon syysloma.

Kute kuvasta näkkyy, herkkuja oli monemmoista, enkä iteksee väsänny juurikaa kakkuja kummempia. Äitimuoreen ihanat piparit on ollu munki synkkäreitte vakiotarjottava ja nytte niitä tehhää jo näihi tytön synkkäreihi. Yritimmää ite tehä marenkeja, toine vakioherkku, mutta jotenki onnistuin epäonnistummaa niisä. Ei auttanu ku pyytää äitiä appuu siinäki. Mutta juhulat saatii onnistummaa monellaiste kommelluste jäläkee.

Uuvistuksija ja kommenttijen kaipuuta

Tekkiin vähä muutoksia tähä lokkii. Tuli tekastua tommone julukine kookle lussa roffiili ja katos tuo esittelyteksti. Panniin sen sitte omalle sivulleen.

Konna o seurata ku tuo kävijälaskuri raksuttaa uusija numeroita, mutta vielä konnempi ois saaha kommentteja. Tohtisikko nää laittaa mielipijettä kehhii? Jos mää oikeen tajuan nii näihi juttuihi pitäs voija kommentoija iha iliman ommaa nimmee ja naamaa, jos siis ujostutta. Sanokaa ny että tykkäättekö lukija näitä juttuja ja onko näisä mittää tolokkua. Menneekö sanat niinkö ittekki sanosit vai kirijotanko jonku susta "vääri" vai ekkö vaan tajua.

Kehittämisiteoitaki saa antaa. Vielä o vähä hakusesa mite tämä kuvijo toimii. Kuvija yritän panna joka juttuu ja kaikki o ite ottamia.

Tämmösiä täsä tännää siis tuumailin. Kunno lokitekstiä kirijotan sitte taas ku tullee semmosta asijaa. Ainaki kerran viikosa yritän toki tänne uutta tekstijä panna tulemaa.

Pohojosta voimaa

Mun sielusa o ollu pitkään erityine paikka Lapilla, varsinki Pyhä-Luoston alueella. Meilloli joskus Luostolla oma mökkiki, tai no mun vanahempienha se oikijasti oli, mutta joha tuolla sai kortteerata halutessaa. Isäukko sai vuosituhanne alusa täältä Oulusta siirro Sodankyllää töihi ja siitä asti siellä o meleko päntiönnää tullu ravattua "kyläsä". Tokkiisaha me ennenki ollaa Lapisa kulettu, lähinnä talavilomilla.

Joka syksy sinne pittää lähtä, vaikka ylleensä me ehitään sinne vasta ku se komijoin ruska o hiipunu. Erräänki kerra oltii syyskuu lopulla porukoilla Sodankyläsä ja räkätettii iha hirvijänä ku aamulla herättii ja oli tullu ainaki 10-15 senttiä lunta. Siinä me oltii ruskaretkellä ja autossaki oli kesärattaat. Muistan sen kerran tosi hyvin siitäki syystä että yks mun kummipoika synty just sillo.

Vuosije saatosa on tullu koluttua Luostua ympäriisä. Ei niinkää rinteisii oo ollu asijaa, mutta hiihetty o ja patikoitu ja kallaaki pyyvvetty. Sitä parrautta o tietenki vähä hiihtää tai patikoija ja töhhäyttää tulet laavulle tai kottaan, kaivaa makkarat, pullat, kahavit ja kaakaut essii ja vaa nauttija.

Luonnosa mieli leppää. Puhasta ilimaa keuhkoihi vettäisä ajatuksekki selekiintyy. Tykkään Luoston seuvusta siksiki ku siellä ei oo törkiästi väkiä ja siellon palijo rauhallisempaa ku vilikkaissa laskettelupaikoisa. Luonnosa pittää saaha lattautua ja ei se samallalailla täällä liian likellä onnistu. Pittää päästä vähä ettäämmälle. Ettäämmältä näkkee paremmi likelle.

Luostua upijammat maisemat, ehkä maailmankaikkeuvve uppein paikka, löytyy Pyhältä. Kurusta. En tiijä mikä siinon, mutta sinne syvän vettää vaikka roppa ei aina pysty. Isokuru on älyttömä vaikuttava paikka. Tuntuu ihimine hyvin pieneltä sielä kahen vuore välisä. Erityise rakas paikka o Pyhänkasteenlampi ja se puttous. Vaikkei se puttous vuolaana ryöppyäkkää, siinon semmosta taikaa. Puhtautta ja pyhyyttä.

Kurun pohojalle en tänä syksynä päässy, mutta sielä "reunalla" käyntiki oli hienua. Tuo kuva o parivvuoje takkaa. Siellä se kuru kumminki mua aina oottaa, oha se oottanu kävijöitä jo monta sattaa vuotta.

Tilipehöörejä ja krumeluureja

Nykyvään eletää semmosesa tavarapalijouvvesa. Tavaroista tehhää semmosia ettei ne ees kestä kovi pitkää, nii että ihimiste on vähä niiku pakkoki hankkia koko aja uutta. Ja noissa tekniikan härrävärkeisä varsinki tullee uutta mallia ja versijota iha solokenaa. Vuojesa parisa jo on laitteesta tullu vanaha-aikane ja pittää hommata uus, vaikka sillä vanahallaki varppina pärijäis.

Ja oha sitä ihimiselläki kyllä iha hirvijästi jonnin joutavaa tilipehööriä. Varsinki tommosella kaheksan vuotijaalla tyttölapsella. Aarteita ne o, sannoo hamstraava pikkuneiti. Jokkaine hieno kimallekivi ja helemi pittää tietenki säästää. Sitte on niitä kaikellaisia krumeluureja, höyheniä ja sulukia, palijetteja ja pinnejä, jokka o tietenki samallaisia aarteita ku se pikkukrääsäki. Onneksi äitillä riittää aarrerasijoita ni pyssyy ees josaki järijestyksesä.

Itekki tykkään kyllä laitella joskus jotaki hörselöä ja plingplingiä koristeeksi, vaikka semmosesta pelekistetystä ja yksinkertasesta tykkäänki enempi. Nykku on syysillat pimenneet ja saattaa kynttilöitäki poltella, ni niihi on konna yhistellä jotaki somistusta ja koristusta.

Mutta oha se elämäsä ylleensäkki että tarvitaaha niitä pikkuasijoitaki. Niillä tehhään elämään erityisyyttä. Jos sitä vejettäis vaan suurilla linijoilla ni hyvi pinnallistaha se elämä ois. Ja pikkuse pittää sitä krumeluuriaki olla, ainaki meillä akkoilla.

Kipristelyä ja kirppistelyä

Minoon semmone omituine tappaus joka ei oo ikkiin mittää myyny kirpputorilla. Ja sen kyllä huomaa. Nurkat on ääriään myöte täynnä rompetta ja etenki ryysyjä. Ei niikää omija, vaa tuon penikan. Mite sitä ihimislapselle voiki olla palijo kassaantunu kamppeita kaheksan elivvuoje aikana!

No ny niitä ryntteitä käyvvää läpi aikomuksena mennä pyhänä tuoho lähikoulun pihalle myymää. Eihä siinä toki mittää, ossaaha mää kattua onko ne ehhyitä ja puhtaita, mutta ku niille pitäs kuulemma joku hintaki osata laittaa. Ku ei oo siellä kirpputorreilla kierrellykkää, ni mistä sitä tämmöne novviisi ossais heittää lukuja lappuihi. Onneksi apua o aina saatavilla, mutta silti o tosi hutera olo ja mahasa kipristää.

Tommosilla omalle rinsessalle hakituilla kamppeilla on tietenki kamalasti tunnearvua. Joka vaattee kohalla tullee joku asija, paikka tai tappaus mielee. Hirvijää nostalkioimista noitte läpikäymine o. Joitaki kamppeita on pakko pistää sivvuu, talteen siihen ku ipanalla on omija pentuja.

Täsä ryntteitte keskellä ahistuesa lohuttavvaa o tietenki se että sittenkö pittuuskasvu loppuu ni ei tartte joka vuosi uusija koko karterooppia. Sammoilla kamppeilla pärijää usijamma vuoje. Paitti jos levveyskasvusa tapahtuu laajenemista tai alakaa ollee liija muotitietone.

Pyhän jäläkee näkkee tulleeko musta ejelleen ihmine, jolla o hirvijästi tavaraa, vai onko suurin osa löytäny uusii kotteihi ja mulla pätäkkää uusie ostoon. Ja sitte tietenki kierre o taas valamis.

Tälläyspäivä

Mulloli eilettäi melekone rinsessapäivä. Olin mukana semmosesa muutumishommasa; meikkiä, tukanlaittua ja vaatetus. Kaiken päälle otettii mallikuvia. Näi isoks o pitäny kasvaa, että pääsi valokuvamalliksi.

Ikkii mua ei oo kukkaa ulukopuoline meikannu, tai no ainakaa ammattilaine. No ny meikkas. Joha olin melekosesa tällingisä! Oli meikkivoijetta, raimeria, puuteria, poskipunnaa, huulipunnaa, rajjausta silimisä ja tietenki luomivärijäki töpsyteltiin.

Tukkaa ny o ennenki toki värijätty ja laitettu, mutta seki laitettii ny iliman että multa ois mielipijettä kysytty. Vappaat käjet piti antaa ja heleppoha se o ammatti-ihimiselle luvata. Tummaksi tukka meni, vaikka toki tuota punasävyä pantii enimmäksee. Punapäähä mää oon ikäni ollu, siitä ny ei päästä mihinkää, eikä tarttekkaa. Vähä lyhennettii ja muotoilurauvvalla väännettii kikkuralle. Kaikkia sitä tommone ammattilaine saa aikaa.

Mää oo ylleesä se joka kiertää kamerat tai pyssyy siellä kamera takana, mutta ny piti vähä kokkeilla keimailla kuvvausstudiosaki. Vaatteet valitti ammattilaine ja oli kyllä iha nappii valakattu.

Kiitos upijasta päivästä Meik up storreen Maaritille, Jörö-Jukkaan Saaralle, Pikku-Riikan Riikalle ja Keräsen Kuvvaamolle. Joku nuista varmaa julukasee kuvia sitte joskus omisa voorumeissaa, varmaa siellä naamakirijasa ainaki.

Täsä kuva musta enne ja nykyjään, tai siis eile. Tännää o kärryt taas kurpitsaa ja rinsessa pallautettu normaalii arkee.

Enne

Jäläkee

Hillua ja kilijua

Oha ollu komia syksy! Kelit o kyllä justiisa eikä iha. On kelevannu metäsä koluta puolukoitte ja sienie peräsä. Satua o saatu ja taltee pantu. Meillä o viime kesänä laitettu omppupuu pihasa, mutta ei siitä vielä satua oo saatu. Kolome ompualakua siinä oli, mutta neki hävis johonki tuule tai poijjankoltijaisten avittamana. Tommaatteja o omasta pienestä taimesta saatu. Jotaki pallukoita saatii siis kumminki.

Vaikka omija omppuja ei oo tullukkaa, on niitä saatu muuvvalta. Tuosa ku omppuhillua keitteli, ni päläkähti päähä, että jos sen mäski sekkaa nakkais vettä ja jästiä, nii saisko siitä kilijua. Hillua ja kilijua! Taitas iha liia viiniksi mennä...

Syksy värit o tosi komijat. Vähä niinkö röökynöitte retonkikankaasta tehyt koltut. Ku ei oo päässy oikijaan Lappii ruskaa kattomaan, ni jottai kumminki täälä suomineijo vyötäisilläki o saanu ihhailla. Ja tästähä se vaa paranee.

Syksy o minu lempivuojeaika. Eijjoo liia kuuma eikä kylymä ja luonnosa värit o parraimmillaa. Illakki pimenee ja saa viritellä tulia takkaa ja panna kynttilöitä palamaa. Voi käpertyä oman kulla kainaloo ja lajata akkuja talavia varte. Se talaviha sieltä tullee väkisinki, joka vuosi.

Siivvouspäivä

Perijantaisinha sitä ruukataan siivota tai viimestää lauvantaina. O se sitte källi köllötellä viikolloppu, ku o paikat ootrinkisa. Konna se o kans huomata siivotesa kui palijo ihimisellä o kaikellaista joutavvaa. Kuka niitä oikee nurkkii kantaakaa? Ja vaikka melekee joka päivähä sitä pittää vähä imuria taluttaa tai pölyjä pyyhkästä, nii vaa sitä kertyy roskaa ja villakoiriaki nurkkii.

Minen oo koskaan ollu mikkää hirvijä siivousintoilija, vaikka tykkäähä määki että o siistiä. Roskie suhtee mää en tajua niitä jokka nakkaa kaikki tuonne luontoo. Purkakki o tippunu purijoitte suusta justiisa siihe onnikkapysäkille vaikka vieresä ylleesä o se roskiski. Mulla onki aina taskut täynnä kaikellaista roskaa, ku e viitti mihinkää nakata, jossei oo sitä roskista vieresä.

Mu äiti o oikia puunaaja. Sen tykönä o aina siistiä ja se siivuaa kokoaja - ainaki mummielestä. Äitimuorilta o opittu että tiukimmissa kolloissa voi käyttää hammastikkua tai hammasharijaa. Oha se tietenki kivvaa ku o siistiä, mutta joha tuo elämäki saa näkyä. Semmoset aina sisustuslehtie näköset kojit o minusta ihimeellisiä. Eletäänkö niisä ollenkaa?

Ylleesähä koti o elämise jäläkiä täynnä. Jos o pentuja siunaantunu kottii, ni niitte rojut o varppina levällää niinku sen kuulusa Jokise evväät. Ku mennää ja tullaa ni aina jää jotaki johonki lojumaa. Ehämmää usko että kukkaa voi ellää nii että koti ois aina jämpti. Joku komero o kumminki se mihi kaikki ylimääräne pannaa ku vieraita tullee.

Jokkuha o jopa ulukoistanu nuo siivouksekki. Jostaki virmasta tullee pari näppärää tyttyä puunaamaa ja putsaamaa, ite pittää vaa panna romppeet paikoillee ja tilipehöörit piiloo. Heleppua ja varppina kallista. Köyhä ja kipijä häätyy ite raaputtaa.

Ikkunoitte luutuuksesta moni ei tykkää, mutta määpä tykkää. Ainaki ny ku o semmoset vermeet ettei tartte ku yhtä luutua näyttää. Pittää vaa vähä kiipeillä ku ei oo tuota vartta itelle suotu iha ulottummaa ikkunoitte yläossii asti.

Ja ku vähä o saanu puunattua ja kiiltää muuki ku oma nokka, saattaa pistää sumpit pihisee. Sittehä sitä voi istahtaa hörppäämää sivvouskahavit, taittaa leetasta pala ja tehä topparuokaa.

Ruottin tulijaisia

Tulipa käytyä tuosa naapurisa Ruottisa, eikä pelekästää Haaparannala vaa iha Jöötteporisa asti. Lähtiesä oli puolityhyjä kapsäkki, muttaku tulliin takasi, ni eihä sitä meinannu kiinni saaha. Hommasiha mää jonku tulijaisenki iha omasta pörssistä, mutta suuriosa oli lahajoja virmalta. Huluvaton viikolloppu oli, eikä siitä sen enempää.

Ruottin tulijaisiaha tämä oulummurrekki o. Meijä seurueesa oli pohojammaan kakskielisiä ja pelekästää ruottia puhuvia, joten hokasin monesaki kohtaa, että näähä puhhuu melekeen niiku oulua. Ruottiaha mää en ossaa ku semmoset koulusa pakolla opitut, mutta hyvihä tällä oulullaki o pärijänny. Illallisella vieruskaverin kans raatattiin muummuasa nästyykistä ja tuusan nuuskasta. Kaikkiaha sitä ei ees ite tajua mikkä o ruotti kielestä tulleita sanoja, mutta tiijähä mää että niitä o palijo.

No palataa iha vähä kumminki siihe Jöötteporin matkaa... Nelijä vuotta sitte ku ejellise kerra siellä kävin, nii silloki käytii siinä Liisseperisä, siinä isosa huvipuistosa, ja sillo mulla jäi yks Liisseperi seteli (20kr) käyttämätä. Mää olliin säästäny sen seteli ja kokkeilin nytte että kelepaisko se vielä sinne. No sehä kelepas! Milloha me saahaa tänne Ouluu oma seteli?

Koulut alako

Tällä viikolla o koulut vihhoinki alakanu. Hirviä haipakka o ollu, ku pittää kontaktoija kirijojaki ja opetella taas uus lukkari. Parrainta o kumminki ollu hokata että kavereitte kans jatketaa siitä mihi kevväälä jäätii. Neki kaverit joita ei koko kesänä näkyny näillä kulumilla, on taas palannu pyörimää nurkisa.

Oululaineha ylleensä alakaa kaveria ja sehä o älyttömä tärkijää. Kettää ei saa sorsia. Alakamise lisäksi o tärkijä ettei kettää mollata eikä kellekää tarpeettomasti tulukuteta. Ollaa kaikkie kaverija.

Nuista kouluje luokkie koista o ollu hirvijästi ny puhetta. Iha ministeriki rupes puhumaa että yläraja pitäs panna lakkiin. Sehä soppii! Oha se kohtuutonta että yhe opettajan harteille kipataa melekee kolomekymmentä mukulaa. Sääliksi käy siinä ne mukulakki. Säästetään, sannoo kunnat ja kaupungit, mutta eikö sitä saattas riipasta jostaki muusta? Täsä asiasa vissuus ei vie etteepäi.

Kouluje kuntoki o meleko kysseealane. Josaki kouluja lakkautettaa ja toisija puretaa ku ne o iha hommeesa. Rakennettaa sitte parakkeja ja viipaleita tai sitte ihan kokonaa uusija kouluja, mutta tehhää niistä jo kerralla liijan pieniä. Ihimetellää sitte perästäpäi ku ei mukelot mahu kouluu, luokkakokkoista tullee liija isoja, ruokalasa o ahasta ja siksi ensimmäiset alottaa lounaa jo kymmeneltä. Jos ruvetaa tekemää, tehhää kerralla tarpeeksi tillaa. Ehä se voi tulla yllätyksenä kellekkää, että oulusa lapsija riittää ja niitä tullee aina vaa lissää.

Mutta kaikesta huolimata onkelmatha o muusa ku siinä kouluaresa. Ne jokka tekkee koulusa töitä, tekkee niitä iha täyvellä syvämmellä. Opettajat ja avustajat on kyllä kevväällä omppusa ansainnu!

Vaihoin lokin paikkaa

Nymmää sitte tein semmosen liikun, että vaihoin tämän lokin paikkaa. Etellisen loin työkalut oli mulle iha liia kommervenkkisiä käyttää ja palasin niiku juurille tänne Bloggeriin. Koitan tätä osata paremmi värkätä siejettäväksi. Iha ei kaikki oo vieläkkää kohallaa, mutta olokaa te höveleitä mulle ja koittakaa pysyä kärrysä. Juttua suollan kumminki lujettavaksi ja ny uuvet tarinat voi tilata hienosti ommaa sähköpostii. Tämä lokkerin lokisysteemi on ainaki mun kännykäsä helepompi ja selekiämpi lukija, jos siis tahot kulukiessa kantaa osan Oulua mukanas. Tervetulua siis uuvelle sivulle! Vanahat jutut kopijoin tännekki, mutta ei menny iha oikijaan järjestyksee, mutta ei kehata valittaa. Jos mää jostai nuo aika-asetukset löyvän nii pistään kellonki oikijaan. Pallautetta saa antaa varsinki jos o jottai kivvaa sanottavvaa. Kommentoijakki saa ja olla erimieltä, intetää sitte kumpi o oikijasa.

Tervetulua

Tervetulua lukemaa Avojalakase ajatuksia. Minoon palijasjalakane oululaine joka tykkää kirjottaa ja kokkeilen ny porista iha ouluksi. Elekää ottako nokkiinne jos ei iha kaiken hienouven mukkaan mee, kirjotan niiku puhusin. Eihä mulla ikkääkää oo ku vajjaa nelijäkymmentä nii ehämmää voi kaikkia oululaisuuksia muistaakkaa. Murteet o nykyvään semmosia rendijuttuja ja mää oo iha aina tykänny puhua tätä levijää oulua nii kokkeilkaapa lukija sitä. Suhuvastiha tätä kuuntelis, mutta ossaatteko lukija? Tuosta avojalakasuuvesta ja palijasjalakasuuvesta sevverta että mää tiijän että oikia oululaine tapa on sanua että avojalakane, muttaku mää ite oo aatellu että jos mulla ei ois pöksyjä ollenkaa ni mieluummi oisin palijaspe… ku avo… ni siks mää ite sanon palijasjalakane. Mutta oikian oululaisuuven mukkaan blokin nimesä o “avojalakasen” (tuo viimine ännäki o vissiin väärin mutta ei tartuta siihe). Koittakaa saaha tolokkua.

Syyvvää aamupallaa

Jokku herrää kuulemma aina aamulla iha pirtijänä, mutta minen taho päästä sängystä iha sitte millää. Omituineha mää oon ku en etes kahavia aamusin ryystä. Mun pittää herätä ensi. Sitte saatan kyllä juuva kahaviaki koko päivä tai olla juomattaki. Ja jos kavereilta kysytää, nii omituineha mää oon ku en laita kahaviin maitua. Kukkaa ei kuulemma juo kahavia mustana - paitti meikä. Isällä oli - ja onkai se vieläki - semmone ärsyttävä tapa aamulla, että ku se luki Kalevaa pöyväsä, ni se melekkuutti kahavia lusikalla nii että siitä kuulu iha hirvijä kilinä. Siitä mainitaa joskus vieläki sille. Sillo pentuna aamupala oli itellä lähes aina leipää ja maitua tai sitte vähä isompana juotii teetä. Ratuleipää oli mahetsu tipata siihe kuumaa teehe. Ja ratuleipään piti se voi läntätä siihe silijälle puolelle. Mutta tuo aamupala o ollu aina iha tosi tärkijä. Jokku ei kuulemma syö ollenkaa aamulla, mutta sannooha ne asijantuntijakki, että se o päivä tärkein ateria. Mää ku e ryystä sitä kahavia aamulla ni mun pittää juuva maitua, teetä tai mehua. Vettäki joskus. Leipää saatan tehä tai sitte otan marjoja ja jukurttia. Puurua en kovin ussein syö, vaikka iha hyvvää seki o. Joskus ku pääsee valamiiseen pöytää johonki hotellii tai semmosee, nii näkkee ku jokku vettää niitä lämpimiä ruokia iha täpönä. Minen oo koskaa älynny niitte munakokkeleitte ja pekonihässäköitte perrää. Mutta oha se hienua päästä valakkaamaan kunno kattauksesta. Aamu alakaa siitä aamupalasta ja se niikö ohojaa koko päivää. Eihä sitä pärijää iliman kunno aamupallaa.

Hirviä liikenne

Mää täsä ihimettelen kö Oulusaha o tuo liikenne ihan hirviä. Ainaki oululaiste mukkaa. Ruuhkaki täälä o aina nelijältä, mutta helesinkiläiset hörötti sille ku kerran sannoin. Toiset yrittää Pohojantielläki posottaa niiku tolokut ainaki, mutta sitte ku siellä on niitä töörääjiä. Mite se o nii helekutan vaikijaa painaa sitä kaasupolinta, se o se oikian puoleine, ja kiihyttää autua eikä sitä takana olevaa kuskia? Kiihytettää sitä kyllä sitte jos joku vaihtaa kaistaa ohitte mennäksee. Oululaineha ei voi eelle päästää, se ku o varppina joltaki pois. Liikenneympyrät o sitte toine juttu. Niisä näkkee palijo semmosia kalliita autoja joihi ei oo raskittu vilikkuja ostaa. Tai siis sitä oikian puoleista täsäki tappauksesa. Sitä vasentaha ei siis ympyräsä tartte. Polokupyörällä ku vinttaa nii o muute palijo helepompaa. Jalakapatikassa o kaikkiista vaarallisinta. Suojatiehä o vaan raitoja maasa, mittää suojaaha siinei Oulusa oo. Mutta oha niitä teijenritareita joskus Oulusaki nähty jokka antaa tietä. Kukkaa ei vaa tiijä tohtiiko jalakasin siihen tielle kokkeilla mennä, joten sitte se hyväkäs jalakamies vilikuttaa vaan että meehä sinä. Siinä sitte arvotaan kumpi antaa tietä ja kumpi mennee. Jokku kehhuu Oulua polokupyöräkaupunniksi, mutta liekkö niitä munamankeleita Merikoskesa enempi. Pyöräteitä väitetää kunnollisiksi, mutta tiijä häntä - saattaaha ne polokupyörälle kelevata, mutta kokkeilepa rulliksilla tai jollaki muulla siinä vintata, railua railon perrää. Talavella ei kyllä vintata polokupyörällä, paitti ne pölijimmät. Ja pölijiähä Oulusa riittää. Mutta oottako aatellee nuita hijasteita, nehä ne vasta älyttömiä o. Ois ees samallaisia muttako jokkainen patti o iha erilaine. Jokku voi ajjaa iha sillä noppeuvella mikä o rajotus mutta joisaki pittää iha topsauttaa. Onnikat ja muut isot autot ei tykkää yhtää niistä patteista ku eihä niitä oo pitkille pirsseille suunniteltu ollenkaa. Onnikkaliikenne o kans ihan tolokuto Oulusa. Jos asut iha keskustasa nii sitte se o iha kelevolline, mutta asuppa jossaki uuven Oulun laitamilla ni saa sitä ainutta onnikkaa ootellakki. Ja jos se onnikka sattuu kulukemaa nii kaikki perähikijät se kyllä kiertää. Ei ihimekkää että oululaiset kulukee päntiönnää omilla autoilla, syrjemmäsä asuvilla pittää olla usijampi auto. Mutta oha tämä Oulu iha konna paikka. Jäähä kuulolle ni saatan kertua lissääki.