Tiapeettestähä o kahta tyyppijä - on sitä melekee kaikkije tietämmää kakkostyyppijä, jossa omilla elintavvoilla aiheutettaa häirijöitä ommaa sokeriaineevaihuntaa, mutta sitte o se toine pirulaine, ykköstyyppi. Ykköstyypisä "syyllisiä" ei oo, tai ei ainakaa vielä tiijetä mistä se johtuu. Monija asijoita o koitettu syyllistää, iliman kunno tuloksija. Se kumminki o varmaa että sairastunnee vika se eijjoo. Eikä vanahempie, paitti tietenki keeneisä. Kenneettine taipumusha tokkiisa perriytyy, mutta minkä takija jollekki se tulle ja toiselle ei, sitä ei tiijetä. Sen tulua ei voi mitenkää estää. Eikä siitä parane mitenkää, ikinä.
Ykköstä tutkitaa tosi palijo ja hyvä nii. Suomesaki o yli nelijäkymmentätuhatta ykköstyypi tiapeetikkoa ja suuri osa lapsija. Ykkönehä o niisanotusti lapsuusijän tiapeettes, ku siihe sairastuttaa ylleesä iha penikkana. Vanahempiaki sairastujia löytyy. Ylleesä kumminki alle nelijäkymppisenä.
Ykköne ja kakkone o iha eri sairauksija. Pölijästi vaan niillon sama nimi eikä aina tuota tyyppijakua ees tajuta käyttää. Mennee ihimisillä puurot ja vellit sekasi. Se aiheuttaa ainaki ykköstyypi ihimisisä ja niitte lähimmisä palijo murhetta.
Ykkösesä sairastunneen haima lopettaa kokonaa tuottamasta insuliiniä ku kakkoslaisella sitä o, mutta kuletuksesa o häirijöitä. Tästä syystä ykköstä sairastavan pittää pistää aina sitä inskaa ku kakkosta voi hoitaa vaikka ruokavalijolla tai tapleteilla. Ykköstä sairastava tiapeettes ei siis "oo menny pahaksi" ku pittää inskaa pistää. Sitä pittää panna aina ja ikuisesti. Inskaa pannaa joko kynällä tai pumpulla. Ne o vaa eri tapoja eikä niilloo mittää tekemistä sen kansa että onko tilanne hyvä vai huono.
Tiapeetikon elämä o meleko tarkkaa. Aina pittää olla tarkkana mitä tekkee, vaikka toisaalta iha tavallista elämää voi ellää. Ykköstyypi tiapeetikko saa syyvä kompijaisia ja iha kaikkia muutaki mitä muukki, mutta aina pittää tietää palijonko ruuvasa o hiilihytraatteja. Ei siksi että niisä ois jottai pahhaa, vaa siksi että niitte mukkaa annostellaa insuliini. Sitte pittää ottaa huomijoo liikunta ja sevvaikutus - tiijättekö että menevän pikkuihimise kansa se o meleko haastavvaa! Jänskäämine ja muut mielialakki vaikuttaa. Se o aikamoine soppa, josa voi olla monta hämmentäjjää, mutta lusikoitava o!
Ykköstyypi veresokerija pittää mitata ainaki 5-6 kertaa päiväsä, pienimmillä jopa 8-12 kertaa! Ussein jopa yölläki. Insuliiniä pistetää niimmonta kertaa ku syyvvää, ainaki siis 5-6 kertaa päiväsä. Ussein jopa enempiki ku pittää korijata. Hoitotapoja o toki monija ja joisaki tappoisa inskaa pannaa esimerkiksi vaa kolome kertaa päiväsä, mutta se rajottaa sitte palijo enempi ku pittää palijo orijallisemmi syyvä justiisa siihe aikaa ku sanotaa. Kynillä pistettäesä pittää panna kahta erijä inskaa, pitkävaikutteista ja lyhyttä. Pumpusa annostellaa vaa tuota lyhyttä. Pumppu o laite joka o ihimisesä kiinni kokoaja, mutta mikkää automaatti se eijjoo. Pumpun kans pittää myös pistellä ku se pumpun letku ja kannyyli vaihetaa joka kolomas päivä. "Ammattislangilla" puhutaa ampumisesta. Suihkuu, saunaa ja uimaa pumppu pittää vähäksi aikaa ottaa irti, mutta muute se o mukana aina. Iliman sitä ykköstyyppiläine voi kuolla meleko nopiaa. Ykköstyypi elämä o kiinni siis tuosta insuliinistä ja ruuvasta (hiilihytraateista) - molempia pittää saaha muute lähtee henki.
Koko aja pittää yrittää pysyä tasapainosa kaikkije juttuje kans. Hiilareita ja inskaa pittää osata panna oikijasa suhteesa. Veresokeri ei saa laskija eikä nousta liikaa. Jos mennee liija matalaksi, tullee hypo. Siinä alakaa sekkoilee (moni ulukopuoline saattaa luulla että ihimine o päissää), saattaa käyttäytyä akressiivisesti, ei toimi iha järkevästi, o kalapia, vapisee... Pahimmillaa lähtee taju. Sillo pittää varmistaa että tilanne o hypo (mitata veresokeri, vs matalampi ku kolome = hypo) ja sitte heti antaa jotaki josa o hiilareita ja mielellää noppeita (pillimehu, siripirit, hunaja, siirappi). Sitä nestemäisempää mitä matalampi tilanne. Jos o jo taju menny ettei pysty nielemää, pittää sivellä ikenii vaikka hunajaa tai siirappija ja tietenki soittaa hätänumeroo (jos siis eijjoo tilanteesta varma ihimine, niinku lähimmäine, paikalla). Näillä ensiappuilla pitäs tojeta noin vartin sissää. Iha pahimpija hätätappauksija varte o olemasa semmone pistettävä lääke ku klukakoni (glukagon) oranssisa kotelosa. Se pammauttaa hiilarivarastoje luukut auki maksasta (siello ylleesä semmone hätävara).
Jos sitte veresokeri o pilivisä, puhutaa hyperistä. Sillo voi ihimine olla kans iha outo, levoto ja ylivilikas tai sitte hyvi lekmaattine ja väsyny, ylleesä janottaa ja pissattaa (näistä saattaa hokata sairastumisenki), mahhaa saattaa sattua, huimata, oksettaa... Hyperi o älyttömä paha asija. Jos veresokerit o koko aja vähä yläkantisa niinku jossai viijentoista päälle, alakaa tullee ajan kansa palijo muita ongelmia. Ajan kansa saattaa munuaiset tai syvän pettää, näkö mennä, tulla neuropatisia oireita ja vaikka joutua jalat amputoimaa... Korkijalla veresokerilla ja insuliinipuutteella alakaa myös ketoaineet jyllätä ja se o vaarallista. Tiapeetikolle ketoasitoosi (ketoasidoosi) o hengevvaaralline tila.
Vakavasta asijasta puhutaa siis. Sen takija meitä ykköstyypi tiapeetikkoje lähimmäisiä satuttaa hirvijästi kaikki se väärä ja puuttelline tieto mitä julukisuuvessa liikkuu. Etes kaikkie terveyvvehuollosa toimivie ihimiste tietouvesa ei oo ku tuo kakkostyyppi, jonka syyt ja hoijot o erilaisia. Meille tullaa sanomaa että oisitte teheny sitä tai tätä, söisitte sitä tai jättäsitte syömättä tätä, kokkeilisitte tämmöstä tiettiä... Meitä syyllistettää ja lapsija syrjitää. Luullaa että mollaa hoijettu lapsiamme huonosti, syötetty niille herkkuja vaa ja että ne o lihavia. Luullaa että me ei olla annettu tissiä tarpeeksi ja mollaa muutenki syötetty väärää ruokaa vauvana. Millää näistä ei oo mittää perrää! Lakakkaa syyttämästä - ottakaa selevää ja auttakaa!
Meijä ykköstyypi tiapeetikkolapset o iha tavallisia lapsija, niitä vaa pittää hoitaa helekuti tarkasti ja huolella. Sillai niille opetettaa ite huolehtimmaa tarkasti itestää sitte isompana ja varmistettaa että ne saa ellää pitkä ja hyvä elämä. Näitte laste kohalla vältetää kaikkija tauteja, etenki oksutautija, ku ruttua. Oksutauti sairastettaa ylleisesti sairaalasa tipasa ja muukki tauvit sekottaa hoitotasapainon moneksi viikoksi. Nille tarjotaa laittimehua ja -limpparia siksikö se sokerilline nostaa veresokeri liijan nopiasti. Kompijaisia ne saa syyvä, mutta ei mittää isoja määriä. Semmone tavallise kakara karkkipussi o iha liija palijo. Nämä mukulat syö karkkia mieluummi vähä ja usijasti ku kerralla hirvijästi. Ylleesä makijat yhistettää muuhunki syömisee, vähä niinku jäläkkäriksi. Sillai ei tartte pistää nii usijasti sitä inskaa. Eikä siksi että se ois paha että pannaa ussein inskaa, mutta sillai vähennettää niitä pistoskertoja. Pistämisiä tullee päivässä ja kuukauvvessa ihan tolokuttoma palijo muutenki.
Ykköstyypi lapset leikkii samoja leikkejä ku muukki, tykkää samoista asijoista, saa tehä ja kokkeilla asioita niinku muukki. Niitte pittää syyvä säännöllisesti ja ottaa välipaloja. Me vanahemmat kysellää niiltä "millane olo" ja kytätää niitte olotillaa, mutta annetaa niitte ellää näitte sairauvve puittette mukkaa iha tavallista elämää. Ne haluaa ja voi tulla kaverisynttäreille, mutta ne tarttee johonki ikkään asti apua hiilareitte laskemisesa. Ne haluaa ja voi tulla yökyllää, mutta tiettyje ohojeitte kansa. Ne haluaa ittenäistyä, mutta sillo tarvitaa kavereitte tukija. Me vanahemmat halutaa kertua ja olla avvoimia tästä sairauvvesta ku meki tarvitaa kaikkie tukia ja apua.
Tutustukkaa tähänki tyyppii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti