Syyspimiää ja synkkäreitä

Kaikki aina valittaa ku ei oo muka aikaa. Oha sitä jokkaisella samavverra joka ikine päivä, kakskytänelijä tuntia. Viime pyhänä oli tarjolla jopa yks lisätuntiki. Pittäis vaa osata käyttää niitä tunteja. Vaa eihä se nykyvään kiireisille ihimisille riitä. Töhötettää siihe mallii ettei pyrstö näy ees mutkan takkaa.

Näi syyspimijällä mullei ainakaa oo mihinkää kiire. Vieteristä alakaa loppua veto sammaan tahtiin tuon päivävvalon kansa. Mutta samaha se o joka ikine vuosi, ei se ennää ossaa yllättää. Joskus ei vaa ehi tekkee kaikkia niitä hommia mitä oli aatellu, mutta viis mää niistä ko nekkää ei munsta. Mutta saihammää vihosta viimein tehtyä mun syysistutuksekki, jokka viime syksynä jäi tekemäti.

Syksyllä pittää lajata akkuja, mutta pittää sitä vähä nauttia ja juhuliakki. Näi syksyllä meillä vietettää aina synkkäreitä. Sopiva väännös synkkyyvven ajasa vietettävistä synttäreistä. Mun synkkärit ei enoni mukkaan voi tulla jos ei oo kamala ilima. Penskana synkkärikuvista näki ikkuna takana yllensä palijo lunta, vaa eipä ennää vuosii oo marraskuu alusa ollu lunta, ainakkaa kasakaupalla. No ossaa ne kelit iliman luntaki olla hirvijät. Ja varppina on tänäki vuonna.

Oma mukulaki o syksyllapsi. Se saiki jo viettää omat juhulasa ja vaikka suunnillee sammaan aikaa syntyneitä kavereita on usseempi, löyty sitte suplimise jäläkee oma aika jokkaiselle. Melekone juhulaputki siinä sitte oliki. Tarttettiinki sitte siihe perrää ylleine viikon syysloma.

Kute kuvasta näkkyy, herkkuja oli monemmoista, enkä iteksee väsänny juurikaa kakkuja kummempia. Äitimuoreen ihanat piparit on ollu munki synkkäreitte vakiotarjottava ja nytte niitä tehhää jo näihi tytön synkkäreihi. Yritimmää ite tehä marenkeja, toine vakioherkku, mutta jotenki onnistuin epäonnistummaa niisä. Ei auttanu ku pyytää äitiä appuu siinäki. Mutta juhulat saatii onnistummaa monellaiste kommelluste jäläkee.

Uuvistuksija ja kommenttijen kaipuuta

Tekkiin vähä muutoksia tähä lokkii. Tuli tekastua tommone julukine kookle lussa roffiili ja katos tuo esittelyteksti. Panniin sen sitte omalle sivulleen.

Konna o seurata ku tuo kävijälaskuri raksuttaa uusija numeroita, mutta vielä konnempi ois saaha kommentteja. Tohtisikko nää laittaa mielipijettä kehhii? Jos mää oikeen tajuan nii näihi juttuihi pitäs voija kommentoija iha iliman ommaa nimmee ja naamaa, jos siis ujostutta. Sanokaa ny että tykkäättekö lukija näitä juttuja ja onko näisä mittää tolokkua. Menneekö sanat niinkö ittekki sanosit vai kirijotanko jonku susta "vääri" vai ekkö vaan tajua.

Kehittämisiteoitaki saa antaa. Vielä o vähä hakusesa mite tämä kuvijo toimii. Kuvija yritän panna joka juttuu ja kaikki o ite ottamia.

Tämmösiä täsä tännää siis tuumailin. Kunno lokitekstiä kirijotan sitte taas ku tullee semmosta asijaa. Ainaki kerran viikosa yritän toki tänne uutta tekstijä panna tulemaa.

Pohojosta voimaa

Mun sielusa o ollu pitkään erityine paikka Lapilla, varsinki Pyhä-Luoston alueella. Meilloli joskus Luostolla oma mökkiki, tai no mun vanahempienha se oikijasti oli, mutta joha tuolla sai kortteerata halutessaa. Isäukko sai vuosituhanne alusa täältä Oulusta siirro Sodankyllää töihi ja siitä asti siellä o meleko päntiönnää tullu ravattua "kyläsä". Tokkiisaha me ennenki ollaa Lapisa kulettu, lähinnä talavilomilla.

Joka syksy sinne pittää lähtä, vaikka ylleensä me ehitään sinne vasta ku se komijoin ruska o hiipunu. Erräänki kerra oltii syyskuu lopulla porukoilla Sodankyläsä ja räkätettii iha hirvijänä ku aamulla herättii ja oli tullu ainaki 10-15 senttiä lunta. Siinä me oltii ruskaretkellä ja autossaki oli kesärattaat. Muistan sen kerran tosi hyvin siitäki syystä että yks mun kummipoika synty just sillo.

Vuosije saatosa on tullu koluttua Luostua ympäriisä. Ei niinkää rinteisii oo ollu asijaa, mutta hiihetty o ja patikoitu ja kallaaki pyyvvetty. Sitä parrautta o tietenki vähä hiihtää tai patikoija ja töhhäyttää tulet laavulle tai kottaan, kaivaa makkarat, pullat, kahavit ja kaakaut essii ja vaa nauttija.

Luonnosa mieli leppää. Puhasta ilimaa keuhkoihi vettäisä ajatuksekki selekiintyy. Tykkään Luoston seuvusta siksiki ku siellä ei oo törkiästi väkiä ja siellon palijo rauhallisempaa ku vilikkaissa laskettelupaikoisa. Luonnosa pittää saaha lattautua ja ei se samallalailla täällä liian likellä onnistu. Pittää päästä vähä ettäämmälle. Ettäämmältä näkkee paremmi likelle.

Luostua upijammat maisemat, ehkä maailmankaikkeuvve uppein paikka, löytyy Pyhältä. Kurusta. En tiijä mikä siinon, mutta sinne syvän vettää vaikka roppa ei aina pysty. Isokuru on älyttömä vaikuttava paikka. Tuntuu ihimine hyvin pieneltä sielä kahen vuore välisä. Erityise rakas paikka o Pyhänkasteenlampi ja se puttous. Vaikkei se puttous vuolaana ryöppyäkkää, siinon semmosta taikaa. Puhtautta ja pyhyyttä.

Kurun pohojalle en tänä syksynä päässy, mutta sielä "reunalla" käyntiki oli hienua. Tuo kuva o parivvuoje takkaa. Siellä se kuru kumminki mua aina oottaa, oha se oottanu kävijöitä jo monta sattaa vuotta.