Tilipehöörejä ja krumeluureja

Nykyvään eletää semmosesa tavarapalijouvvesa. Tavaroista tehhää semmosia ettei ne ees kestä kovi pitkää, nii että ihimiste on vähä niiku pakkoki hankkia koko aja uutta. Ja noissa tekniikan härrävärkeisä varsinki tullee uutta mallia ja versijota iha solokenaa. Vuojesa parisa jo on laitteesta tullu vanaha-aikane ja pittää hommata uus, vaikka sillä vanahallaki varppina pärijäis.

Ja oha sitä ihimiselläki kyllä iha hirvijästi jonnin joutavaa tilipehööriä. Varsinki tommosella kaheksan vuotijaalla tyttölapsella. Aarteita ne o, sannoo hamstraava pikkuneiti. Jokkaine hieno kimallekivi ja helemi pittää tietenki säästää. Sitte on niitä kaikellaisia krumeluureja, höyheniä ja sulukia, palijetteja ja pinnejä, jokka o tietenki samallaisia aarteita ku se pikkukrääsäki. Onneksi äitillä riittää aarrerasijoita ni pyssyy ees josaki järijestyksesä.

Itekki tykkään kyllä laitella joskus jotaki hörselöä ja plingplingiä koristeeksi, vaikka semmosesta pelekistetystä ja yksinkertasesta tykkäänki enempi. Nykku on syysillat pimenneet ja saattaa kynttilöitäki poltella, ni niihi on konna yhistellä jotaki somistusta ja koristusta.

Mutta oha se elämäsä ylleensäkki että tarvitaaha niitä pikkuasijoitaki. Niillä tehhään elämään erityisyyttä. Jos sitä vejettäis vaan suurilla linijoilla ni hyvi pinnallistaha se elämä ois. Ja pikkuse pittää sitä krumeluuriaki olla, ainaki meillä akkoilla.

Kipristelyä ja kirppistelyä

Minoon semmone omituine tappaus joka ei oo ikkiin mittää myyny kirpputorilla. Ja sen kyllä huomaa. Nurkat on ääriään myöte täynnä rompetta ja etenki ryysyjä. Ei niikää omija, vaa tuon penikan. Mite sitä ihimislapselle voiki olla palijo kassaantunu kamppeita kaheksan elivvuoje aikana!

No ny niitä ryntteitä käyvvää läpi aikomuksena mennä pyhänä tuoho lähikoulun pihalle myymää. Eihä siinä toki mittää, ossaaha mää kattua onko ne ehhyitä ja puhtaita, mutta ku niille pitäs kuulemma joku hintaki osata laittaa. Ku ei oo siellä kirpputorreilla kierrellykkää, ni mistä sitä tämmöne novviisi ossais heittää lukuja lappuihi. Onneksi apua o aina saatavilla, mutta silti o tosi hutera olo ja mahasa kipristää.

Tommosilla omalle rinsessalle hakituilla kamppeilla on tietenki kamalasti tunnearvua. Joka vaattee kohalla tullee joku asija, paikka tai tappaus mielee. Hirvijää nostalkioimista noitte läpikäymine o. Joitaki kamppeita on pakko pistää sivvuu, talteen siihen ku ipanalla on omija pentuja.

Täsä ryntteitte keskellä ahistuesa lohuttavvaa o tietenki se että sittenkö pittuuskasvu loppuu ni ei tartte joka vuosi uusija koko karterooppia. Sammoilla kamppeilla pärijää usijamma vuoje. Paitti jos levveyskasvusa tapahtuu laajenemista tai alakaa ollee liija muotitietone.

Pyhän jäläkee näkkee tulleeko musta ejelleen ihmine, jolla o hirvijästi tavaraa, vai onko suurin osa löytäny uusii kotteihi ja mulla pätäkkää uusie ostoon. Ja sitte tietenki kierre o taas valamis.

Tälläyspäivä

Mulloli eilettäi melekone rinsessapäivä. Olin mukana semmosesa muutumishommasa; meikkiä, tukanlaittua ja vaatetus. Kaiken päälle otettii mallikuvia. Näi isoks o pitäny kasvaa, että pääsi valokuvamalliksi.

Ikkii mua ei oo kukkaa ulukopuoline meikannu, tai no ainakaa ammattilaine. No ny meikkas. Joha olin melekosesa tällingisä! Oli meikkivoijetta, raimeria, puuteria, poskipunnaa, huulipunnaa, rajjausta silimisä ja tietenki luomivärijäki töpsyteltiin.

Tukkaa ny o ennenki toki värijätty ja laitettu, mutta seki laitettii ny iliman että multa ois mielipijettä kysytty. Vappaat käjet piti antaa ja heleppoha se o ammatti-ihimiselle luvata. Tummaksi tukka meni, vaikka toki tuota punasävyä pantii enimmäksee. Punapäähä mää oon ikäni ollu, siitä ny ei päästä mihinkää, eikä tarttekkaa. Vähä lyhennettii ja muotoilurauvvalla väännettii kikkuralle. Kaikkia sitä tommone ammattilaine saa aikaa.

Mää oo ylleesä se joka kiertää kamerat tai pyssyy siellä kamera takana, mutta ny piti vähä kokkeilla keimailla kuvvausstudiosaki. Vaatteet valitti ammattilaine ja oli kyllä iha nappii valakattu.

Kiitos upijasta päivästä Meik up storreen Maaritille, Jörö-Jukkaan Saaralle, Pikku-Riikan Riikalle ja Keräsen Kuvvaamolle. Joku nuista varmaa julukasee kuvia sitte joskus omisa voorumeissaa, varmaa siellä naamakirijasa ainaki.

Täsä kuva musta enne ja nykyjään, tai siis eile. Tännää o kärryt taas kurpitsaa ja rinsessa pallautettu normaalii arkee.

Enne

Jäläkee

Hillua ja kilijua

Oha ollu komia syksy! Kelit o kyllä justiisa eikä iha. On kelevannu metäsä koluta puolukoitte ja sienie peräsä. Satua o saatu ja taltee pantu. Meillä o viime kesänä laitettu omppupuu pihasa, mutta ei siitä vielä satua oo saatu. Kolome ompualakua siinä oli, mutta neki hävis johonki tuule tai poijjankoltijaisten avittamana. Tommaatteja o omasta pienestä taimesta saatu. Jotaki pallukoita saatii siis kumminki.

Vaikka omija omppuja ei oo tullukkaa, on niitä saatu muuvvalta. Tuosa ku omppuhillua keitteli, ni päläkähti päähä, että jos sen mäski sekkaa nakkais vettä ja jästiä, nii saisko siitä kilijua. Hillua ja kilijua! Taitas iha liia viiniksi mennä...

Syksy värit o tosi komijat. Vähä niinkö röökynöitte retonkikankaasta tehyt koltut. Ku ei oo päässy oikijaan Lappii ruskaa kattomaan, ni jottai kumminki täälä suomineijo vyötäisilläki o saanu ihhailla. Ja tästähä se vaa paranee.

Syksy o minu lempivuojeaika. Eijjoo liia kuuma eikä kylymä ja luonnosa värit o parraimmillaa. Illakki pimenee ja saa viritellä tulia takkaa ja panna kynttilöitä palamaa. Voi käpertyä oman kulla kainaloo ja lajata akkuja talavia varte. Se talaviha sieltä tullee väkisinki, joka vuosi.