Syyspimiää ja synkkäreitä

Kaikki aina valittaa ku ei oo muka aikaa. Oha sitä jokkaisella samavverra joka ikine päivä, kakskytänelijä tuntia. Viime pyhänä oli tarjolla jopa yks lisätuntiki. Pittäis vaa osata käyttää niitä tunteja. Vaa eihä se nykyvään kiireisille ihimisille riitä. Töhötettää siihe mallii ettei pyrstö näy ees mutkan takkaa.

Näi syyspimijällä mullei ainakaa oo mihinkää kiire. Vieteristä alakaa loppua veto sammaan tahtiin tuon päivävvalon kansa. Mutta samaha se o joka ikine vuosi, ei se ennää ossaa yllättää. Joskus ei vaa ehi tekkee kaikkia niitä hommia mitä oli aatellu, mutta viis mää niistä ko nekkää ei munsta. Mutta saihammää vihosta viimein tehtyä mun syysistutuksekki, jokka viime syksynä jäi tekemäti.

Syksyllä pittää lajata akkuja, mutta pittää sitä vähä nauttia ja juhuliakki. Näi syksyllä meillä vietettää aina synkkäreitä. Sopiva väännös synkkyyvven ajasa vietettävistä synttäreistä. Mun synkkärit ei enoni mukkaan voi tulla jos ei oo kamala ilima. Penskana synkkärikuvista näki ikkuna takana yllensä palijo lunta, vaa eipä ennää vuosii oo marraskuu alusa ollu lunta, ainakkaa kasakaupalla. No ossaa ne kelit iliman luntaki olla hirvijät. Ja varppina on tänäki vuonna.

Oma mukulaki o syksyllapsi. Se saiki jo viettää omat juhulasa ja vaikka suunnillee sammaan aikaa syntyneitä kavereita on usseempi, löyty sitte suplimise jäläkee oma aika jokkaiselle. Melekone juhulaputki siinä sitte oliki. Tarttettiinki sitte siihe perrää ylleine viikon syysloma.

Kute kuvasta näkkyy, herkkuja oli monemmoista, enkä iteksee väsänny juurikaa kakkuja kummempia. Äitimuoreen ihanat piparit on ollu munki synkkäreitte vakiotarjottava ja nytte niitä tehhää jo näihi tytön synkkäreihi. Yritimmää ite tehä marenkeja, toine vakioherkku, mutta jotenki onnistuin epäonnistummaa niisä. Ei auttanu ku pyytää äitiä appuu siinäki. Mutta juhulat saatii onnistummaa monellaiste kommelluste jäläkee.